sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Death Wave

Kirjoittaja: Stephen Coonts
Julkaistu: 2011
Kustantaja: St. Martin's Press
Sivumäärä: 390

Charlie Dean, Lia DeFrancesca ja Ilya Akulinin muodostavat operaatio Deep Blackin parhaat agentit: tarkoituksena on estää radikaali-islamistien ja korruptoituneiden kiinalaisten juoni saada Yhdysvallat polvilleen. Soppaan sekoittuu niin keinotekoinen tsunami kuin ydinaseitakin, ja Charlie, Lia ja Ilya joutuvat matkaamaan ympäri Aasiaa ja Eurooppaa aina Tadžikistanistan Kanarian saarille estääkseen katastrofin.

Eli siis salainen agentti sidekickinsä kanssa entisessä Neuvostoliiton vallan alla olevassa Keski-Aasian maassa ja huolenaiheena pääosin ydinaseet väärissä käsissä. Lisätään yhtälöön se, että venäläiset ovat korruptoituneita eivätkä osaa tehdä mitään oikein, tai ainakaan yhtä hyvin kuin amerikkalaiset. Ihan kuin olisin lukenut tämän aikaisemmin: Stephen Coontsin Death Wave muistuttaa nimittäin hyvin paljon Dale Brownin Air Battle Forcea.

Erotuksena Air Battle Forceen Death Wave on hieman jännittävämpi, vähän vähemmän teknisempi ja sisältää jopa useamman naispäähenkilön, joka ei tarvitse välttämättä miestä tuekseen. Silti teoksesta paistaa läpi ajatus Yhdysvaltojen ylivoimaisuudesta ja sama vanha asetelma (ylivoimaiset amerikkalaiset, vastustajina Kiina, Lähi-Itä ja Venäjä) tuntui tylsältä. Tuntuu, että tästä kirjasta sanoin kaiken sanottavani jo Air Battle Forcesta blogatessani.

Stephen Coontsin Deep Black -sarjan yhdeksäs osa Death Wave sopii varmasti modernista sotakirjallisuudesta lukeville, mutta itse olen tämän ja Dale Brownin teoksen luettuani tullut siihen tulokseen, että nämä kirjat eivät ole minua varten.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

The Ruins of Us

Kirjoittaja: Keija Parssinen
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Faber and Faber
Sivumäärä: 321

Rosalie on asunut yli puolet elämästään Saudi-Arabiassa, yltiörikkaan Abdullah al-Baylanin vaimona kun hän saa tietää että Abdullah on ottanut toisen vaimon. Rosalien koko maailma murenee sillä hetkellä kun hän saa tietää. Ero ei tule kysymykseenkään, lasten huoltajuus menisi automaattisesti Abdullahille ja miten Rosalie rahoittaisi elämänsä vanhassa kotimaassaan Yhdysvalloissa lähes kolmenkymmenen poissa työelämästä vietetyn vuoden jälkeen?

Saudi-Arabiassa syntyneen kirjailijan Keija Parssisen esikoisteos käsittelee kulttuurieroja länsimaiden ja Lähi-Idän välillä. Samalla se on rakkausromaani: kirja kertoo Rosalien ja Abdullahin rakkaudesta sekä maalaa kuvaa Saudi-Arabiasta.

Tartuin teokseen The Ruins of Us vähän epäilevin mielin: luvassa olisi varmasti sinällään mielenkiintoinen, mutta ehkä vähän vetämättömästi kirjoitettu teos. Olin kuitenkin hyvin väärässä, sillä jo ensimmäisiltä sivuilta tempauduin mukaan Parssisen tarinaan. Kirjailija kuvaa osuvasti monikulttuurisen liiton ongelmia. Millaista on jättää koti, uskonto ja isänmaa rakkauden tähden? Sopeutua mahdollisimman hyvin itselle vieraaseen kulttuuriin? Rosalie pohtii antaneensa kaikkensa voidakseen olla Abdullahin vaimo, yrittäneensä sopeutua perinteiseen saudikulttuuriin, jossa naisen asema on vartioitu ja jossa ei ole juuri tilaa länsimaisille liberaaleille ajatuksille. Samalla Abdullah tuntee jotenkin kyllästyneensä Rosaliehin, ikävöivänsä Rosalien amerikkalaisuutta tämän muuttuttua saudivaimoksi.

Rosalien ja Abdullahin avio-ongelmien lisäksi kirjassa sivutaan verrattain tiukasti islamilaista lakia seuraavan maan uskonnollisia ristiriitoja. Uskonto sekoittuu politiikkaan niin, että niitä ei voi erottaa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että sekä liberaalit ajatukset että äärimmäinen fundamentalismi ovat uhkia valtiolle. Parssinen kuvaa maata, jossa uskonnollisia lakeja ja periaatteita sovelletaan sopimaan omiin tarkoitusperiin.

Romaanista The Ruins of Us paistaa läpi kirjoittajan suuri kiintymys Saudi-Arabiaan. Kirjassa maata kuvaillaan lähinnä hahmojen kautta, mutta silti itselleni tuli halu matkustaa oikeastikin Saudi-Arabiaan. Toistaiseksi tyydyn kuitenkin näihin kirjallisiin matkoihin!

Keija Parssisen The Ruins of Us on onnistunut esikoisromaani, joka herätti paljon ajatuksia ja käsittelee luontevasti vaikeita aiheita kuten monikulttuurisuutta ja uskontoa. Pidin kirjasta paljon enemmän kuin kuvittelin pitäväni, ja suosittelisin sitä kenelle tahansa jota kiinnostaa länsimainen, joskin "sisäpiirin" näkökulma Saudi-Arabiaan.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Odotus

Saatu arvostelukappale.

Kirjoittaja: Liisa Rinne
Julkaistu: 2015
Kustantaja: Atena
Sivumäärä: 181

Emilia saa tietää 13-vuotiaana olevansa oikeasti adoptoitu Silja: Lasse ja Aila eivät todellisuudessa olekaan tämän biologiset vanhemmat. Nykyhetkessä raskaana oleva kolmikymppinen Emilia odottaa biologista äitiään kahvilassa, tavatakseen tämän ensimmäisen kerran.

Liisa Rinteen esikoisromaani Odotus antaa äänen kaikille adoptioon liittyville hahmoille: Emilialle, Lasselle, Ailalle, Emilian biologiselle äidille. Kirja kietoutuu Emilian ympärille, joka käy kahvilassa odottaessaan äitiään läpi elämäänsä, suhdettaan adoptiovanhempiinsa ja nykyiseen kumppaniinsa sekä omaan raskauteensa. Tästä huolimatta oikeastaan kaikki hahmot kirjassa odottavat jotakin. Emilia ehkäpä jonkinlaista päätöstä tarinalleen, kehän sulkeutumista. Aila ja Lasse odottavat lasta, vanhemmuutta. Kerttu odottaa, pelonsekaisesti, menneisyyden tyttären tulevan esiin piilostaan.

Liisa Rinteen Odotus on hyvin hahmokeskeinen, ei juonivetoinen kirja. Henkilöhahmojen kuvaus onkin Rinteen teoksen parhaita puolia. Emilia, Lasse, Aila ja Kerttu ovat aitoja hahmoja, joiden epävarmuudet ja identiteettikriisit, surut ja ilot tulevat esiin kauniisti Rinteen runollisen kielen kautta.

Niin kuin monissa aikaisemmissa bloggauksissani eri kirjoista olen todennut, eri kertojanäänien sisällyttäminen kirjaan - eritoten verrattain lyhyeeseen - voi joko tukea kokonaisuutta tai vaikuttaa sirpaleiselta. Odotuksessa eri kertojanäänet sulautuvat hyvin yhtenäiseksi teokseksi, mutta silti jokainen perspektiivi on tarpeeksi erilainen. Pidin tästä ratkaisusta ja se tuntui sopivan hidastempoiseen kirjaan hyvin.

Kuten Maria, pidin juurikin henkilökuvauksista ja Rinteen taidosta piirtää sanoilla eläviä ympäristöjä ja hetkiä (ja kiinnitin muuten myös huomiota mufa-asiaan!), mutta jäin kuitenkin kaipaamaan vähän enemmän. Odotuksesta puuttuu tavallaan jonkinlainen "huippuhetki" ja tietynlainen ravistelu.

Kaikenkaikkiaan Odotus oli kuitenkin hyvä ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Teos pohtii hyvin adoptiota eri näkökulmista ja on kauniisti kirjoitettu, Rinteen rikas ja runollinen kieli sopii aiheeseen.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

If I Close My Eyes Now

Kirjoittaja: Edney Silvestre
Kääntäjä: Nick Caistor
Julkaistu: 2009 (käännös 2013)
Alkuperäinen nimi: Se eu fechar os olhos agora
Kustantaja: Doubleday
Sivumäärä: 318

Paulo ja Eduardo löytävät eräänä kuumana vuoden 1961 kesäpäivänä nuoren naisen ruumiin. Siitä alkaa tapahtumaketju, joka vetää 12-vuotiaat pojat syvälle aikuisten maailmaan, jossa oikea ja väärä sekoittuvat.

Edney Silvestren If I Close My Eyes Now on tavallaan rikoskirjallisuutta: Paulo ja Eduardo ryhtyvät selvittämään murhaa omin nokkineen huomattuaan, ettei aikuisista juuri ole apua. Ennen kaikkea kirja on kuitenkin kahden lapsen kasvukertomus. Paulo ja Eduardo joutuvat myllerykseen, jonka seurauksena viaton lapsuus on lopullisesti ohi.

If I Close My Eyes Now ei kuitenkaan ollut mikään erityisen mieleenpainuva teos: luin kirjan tammikuun puolella ja muutamaa viikkoa myöhemmin muistanut kirjasta oikeastaan yhtään mitään. Edney Silvestren romaani ei myöskään ollut kirjallisesti mielestäni mitenkään erikoinen, ja tuntui että loppu tuli jotenkin töksähtäen. Kokonaisuudessaan If I Close My Eyes Now ei siis lukeudu alkuvuoden suosikkikirjoihiini, vaan jää yhdeksi hajuttomaksi ja mauttomaksi lukukokemukseksi muiden joukossa, raa'asta aiheestaan huolimatta.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Other Lives but Mine

Kirjoittaja: Emmanuel Carrère
Kääntäjä: Linda Coverdale
Julkaistu: 2009 (käännös 2012)
Alkuperäinen nimi: D'autres vies que la mienne
Kustantaja: Serpent's Tail
Sivumäärä: 243

Sri Lankassa ranskalaispariskunta menettää pienen tyttärensä tsunamille. Samaan aikaan Ranskassa nuoren tuomarin ja perheenäidin syöpä uusiutuu. Emmanuel Carrère kertoo molempien perheiden tarinaa, sivustakatsojana, mutta silti läsnäolevana hahmona.

Nimensä mukaisesti Emmanuel Carrèren tositapahtumiin pohjautuva teos Other Lives but Mine lupaa olla kertoa kirjailijan lähipiiriin kuuluvien henkilöiden elämästä enemmän kuin kirjailijan omasta elämästä. Tästä huolimatta Other Lives but Mine on ennenkaikkea kirjailijan omia havaintoja ja elämänmuutosta näiden havaintojen perusteella. Tapahtumat keskittyvät kyllä muiden elämiin, mutta kun kirjaa tarkastelee pintaa syvemmältä, huomaa lukija sen, että loppujen lopuksi Emmanuel Carrèren omat kokemukset ja ajatukset, Carrèren oma elämä on kuitenkin teoksen keskiössä.

Vaikka Other Lives but Mine käsitteleekin surullisia ja pelottaviakin asioita, sairautta ja kuolemaa, on kirjan pohjavire kuitenkin toiveikas. Vaikka kirjan henkilöt kuuluvatkin Carrèren lähipiiriin, pystyy tämä silti käsittelemään aiheita neutraalisti. Other Lives but Mine sai ajattelemaan ihmiselämän lyhyyttä ja haurautta, sitä miten nopeasti se voi loppua, ilman ennakkovaroitusta tai ilman syytä.

Vaikka teos herättelikin hieman ajatuksia, olisin kaivannut sen ravistelevan vielä enemmän, aihepiirin huomioon ottaen. Emmanuel Carrèren Other Lives but Mine jäi siis jotenkin vajaaksi ja laimeaksi.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

The Rainbow Troops

Kirjoittaja: Andrea Hirata
Kääntäjä: Angie Kilbane
Julkaistu: 2005 (käännös 2013)
Alkuperäinen nimi: Laskar Pelang
Kustantaja: Vintage Books
Sivumäärä: 291

Ikal, pienen kyläkoulun oppilas, jännittää uuden kouluvuoden alkua eri syistä kuin koululaiset yleensä: mikäli Muhammadiyahin peruskouluun ei saada tarpeeksi oppilaita, se lakkautetaan. Ikalin ja tämän opettajien Bu Musin ja Pak Harfanin ilo on suuri mutta lyhytaikainen. Koulun vaikeudet eivät nimittäin lopu, sillä tarkastaja Mister Samadikum haluaa sulkea koulun keinolla millä hyvänsä. Ja kun Mister Samadikumin keinot loppuvat, haluaa kaivosyhtiö PN koulun alueet haltuunsa.

Andrea Hiratan vahvasti omaelämänkerrallinen teos The Rainbow Troops on kirjoitettu kunnianosoitukseski kirjailijan koulutovereille ja erityisesti opettajille. Elävästi kirjoitettu teos avaa oven maailman suurimpaan muslimimaahan, Indonesiaan ja muistuttaa samalla lukijaa siitä, kuinka etuoikeutettu tämä on. Muistutuksen omasta etuoikeutetusta asemastaan lukija saa jo ihan ensi sivuilla kun käy ilmi että suurin osa oppilaiden vanhemmista ei osaa lukea: jo pystymällä lukemaan Hiratan kirjaa The Rainbow Troops lukija huomaa olevansa paljon etuoikeutetumpi kuin moni muu maapallon ihmisistä.

The Rainbow Troops on ensisijaisesti kuitenkin kuvaus kyläkoulun opettajista ja sen reilusta kymmenestä oppilaasta. Hirata kuvaa Muhammadiyahin peruskoulun oppilaita tarkasti ja hauskasti, nostaen esiin jokaisen parhaat puolet ja pienet heikkoudet, luoden Ikalista, Maharista, Lintangista, Flosta ja muista eläviä hahmoja. Erityisesti Andrea Hirata kuvaa Maharia ja Lintangia, oppilaiden johtohahmoja. Lintang, joka on Indonesian kiinalaisia, haluaa oppia kaiken ja kouluttautua mahdollisimman pitkälle. Lintang onkin koulun oppilaista se, jolla on eniten sisua ja itsekuria ja joka tekee määrätietoisimmin töitä saavuttaakseen päämääräänsä koulutuksesta. Mahar puolestaan on oppilaista luovin ja joka tuo Muhammadiyahin kouluun mielikuvituksellisia ideoita.

Mielenkiintoista teoksessa on se, että Muhammadiyahin koulun opettajat eivät pidä koulutusta tärkeänä siksi, että siitä olisi taloudellista hyötyä. Koulutus on itseisarvo, joka kuuluu jokaiselle, taloudellisesta hyödystä välittämättä. Yleensähän koulutusta perustellaan juuri sillä, että se katkaisee köyhyyden kierteen ja siksi sitä pidetään välttämättömänä: Andrea Hiratan romaanin opettajat eivät puolestaan painota tätä.

Kokonaisuudessaan The Rainbow Troops oli ajatuksia herättävä teos. Pidin erityisesti siitä että kirjan myötä pääsin kurkistamaan minulle täysin vieraaseen yhteiskuntaan ja yhteisöön. Plussaa vielä siitä, että Andrea Hiratan The Rainbow Troops oli myös kirjallisesti mukavaa luettavaa: usein kun näiden maailmanvalloituskirjojen kanssa käy niin, että sisältö on mielenkiintoista mutta kirjallinen toteutus ontuu.

torstai 5. maaliskuuta 2015

The Second Coming of Mavala Shikongo

Kirjoittaja: Peter Orner
Julkaistu: 2006
Kustantaja: Back Bay Books
Sivumäärä: 306

Larry Kaplanski saapuu Namibiaan vapaaehtoiseksi opettajaksi pieneen Goasin kylään. Peter Ornerin The Second Coming of Mavala Shikongo kuvaa tarkasti ja humoristisesti Goasin elämää ja sitä, kuinka Mavala Shikongon toinen tuleminen sekoittaa sen.

Parasta Ornerin teoksessa The Second Coming of Mavala Shikongo on sen kuvailu. Vaikka pienen katolilaisen farmikoulun, Goasin, päivittäinen rytmi onkin hyvin hidas ja romaanissa ei juurikaan oikeastaan edes tapahdu mitään, onnistuu kirjailija pitämään lukijan otteessaan juuri kuvailun avulla. Kirjan The Second Coming of Mavala Shikongo lukeminen oli kuin olisi sukeltanut Namibiaan ja elänyt hahmojen mukana. Paitsi maisemat ja Goasin ympäristö, myös hahmot olivat eläviä ja todentuntuisia.

Peter Ornerin The Second Coming of Mavala Shikongo on kirja, johon kannattaa tarttua silloin kun todella haluaa matkan maapallon toiselle puolelle, keskelle Namibian aavikkoa.