perjantai 29. marraskuuta 2013

The Trouble with Paradise

Kirjoittaja: Jill Shalvis
Julkaistu: 2007
Kustantaja: Berkley Sensation
Sivumäärä: 295

Muotisuunnittelijan koulutuksen käynyt Dorie Andersson työskentelee inhan pomon alaisena ketjuliike Shop-Martissa. Eräänä päivänä käy kuitenkin huima onnenpotku: Dorie on voittanut viikon risteilyn Fidžille. Laiva kuitenkin ajautuu myrskyyn, ja matkustajat ja miehistö yhtä lukuunottamatta haaksirikkoutuvat autiolle saarelle, yhtä lukuunottamatta. Mutta putosiko hän vai työnsikö joku Bobbyn laidan yli?

Jill Shalvisin The Trouble with Paradise on yksi huonoimpia kirjoja joita olen lukenut. Lähinnä luin tekstiä myötähäpeästä kärsien. Dorie on keskinkertainen, tavallinen parikymppinen nainen, mutta yllättävää kyllä, kaikki laivan uljaat uroot suorastaan tappelevat tästä. Kirjan puoliväliin asti teoksessa ei tapahdu mitään muuta kuin Dorien kömpelyyttä ja mietintää siitä, kenen kanssa sitä nyt rupeaisi seksisuhteeseen. Tietysti Dorie kiinnostuu laivan täydellisestä lääkäristä, joka ei kuitenkaan suostu sekoittamaan työtä huvituksiin. Lukija voinee arvata jo tästä, sekoittaako täydellinen lääkäri Christian työn huvituksiin Dorien kanssa vai ei.

Eniten myötähäpeää herättää kuitenkin Dorien lapsellisuus. Hän kompastuu laivan kannella ja saa tikun takapuoleensa, mutta eihän lääkärin voi tietenkään antaa poistaa sitä, sehän on niin hirvittävän noloa! The Trouble with Paradise tekee tosiaan tikusta asiaa noin kaksi kolmasosaa kirjasta, kunnes lääkäri Christian viekkaudellaan poistaa jo tulehtuneen tikun kiristettyään ensin Dorielta lupauksen strippitanssiin tähtien alla.

Jännittävät hetket kestävät kirjassa noin 20 sivua, ja juonikehitys on olematonta. The Trouble with Paradisea lukiessa tuntui siltä, että kirjoittaja Jill Shalvis on tahtonut kirjoittaa erittäin kuuman ja seksiä tihkuvan kirjan ja samalla jännittävän mysteeriromaanin. Kumpikaan ei onnistu.

The Trouble with Paradise on ehkä tämän vuoden huonoin kirja, enkä pitänyt siitä yhtään. En suosittele luettavaksi kenellekään, jolla ei ole hyvin suurta toleranssia myötähäpeälle.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ihminen sodassa -haaste

Minulla on lukuhaasteita melkein liiankin kanssa, mutta kun Suketus aloitti jälleen uuden haasteen blogissaan, en voinut vastustaa kiusausta!

Haasteen nimen mukaisesti ideana on lukea sotaan liittyvää kirjallisuutta. Päätin osallistua, koska tässä haasteessa todellakin on haastetta: sotakirjallisuus ei hirveästi jaksa innostaa. Onneksi mukana on myös kaunokirjallisuutta, jossa sota ei ole varsinaisesti pääosassa, mutta keskeinen elementti kuitenkin.

Haasteen suorittamiseen on aikaa ensi vuoden marraskuuhun loppuun asti, eli 30.11.2014 mennessä pitäisi olla sotakirjat luettuina! Suketus määrittelee sota-arvot luettujen kirjojen mukaan seuraavasti:

2 luettua kirjaa - sotamies
4 luettua kirjaa - korpraali
6 luettua kirjaa - kersantti
8 luettua kirjaa - vääpeli
10 luettua kirjaa - luutnantti
12 luettua kirjaa - majuri
14 luettua kirjaa - eversti
yli 14 luettua kirjaa - kenraali

Eli kenraalin arvoon vaaditaan vähintään 15 luettua kirjaa. Koska harvemmin osaan ottaa haasteet löysästi, joten laitetaan tähän nyt tavoitteeksi se viisitoista!

1. Heidi Köngäs: Dora, Dora
2. Sirpa Kähkönen: Rautayöt
4. Carol Ann Lee: Anne Frank 1929-1945
5. Ismail Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle
6. Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta
7. Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
8. Ian McEwan: Atonement
9. H.G. Wells: The War of the Worlds
10. Ernest Hemingway: For Whom the Bell Tolls
11. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
12. Téa Obreht: The Tiger's Wife
13. Kjell Westö: Kangastus 38
14. Jo Glanville (toim.): Qissat: Short Stories by Palestinian Women
15. L.M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla

Luettu: 15/15

Haasteen koostepostaus löytyy täältä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Arvostelukappaleista ja mainostuksesta blogeissa

Blogeissa ja kirjablogeissakin on ollut viime aikoina paljon pohdintaa ja mietintää mainostuksesta blogeissa. Kirjablogeissahan mainostus on yleensä arvostelukappaleiden muodossa, vaikka toisinaan näkyy myös sivubannereita. Salla teki blogissaan Sallan lukupäiväkirja hienon jutun Kuluttajaviraston antamista ohjeista blogimainontaan. Kuten Sallakin tekstissä huomioi, Kuluttajaviraston ohjeet koskevat lähinnä ammattibloggaajaa. Harrastajabloggaajankin on hyvä ottaa onkeensa ohjeista, jottei piilomainontaa tapahtuisi.

Itse olen vastaanottanut vajaan kahden bloginpitovuoden aikana kaksi arvostelukappaletta, Maija Haaviston Makuuhaavoja sekä Juho Niemisen Saattaa sisältää pähkinää. Merkitsin aluksi saaneeni teokset arvostelukappaleina tekstin loppuun esteettisistä syistä, mutta Kuluttajaviraston ohjeiden lukemisen jälkeen muutin merkinnän postauksen alkuun.

Blogimainontaohjeissa silmiini sattui seuraava lause:

"Sen sijaan kun bloggaaja arvioi saamaansa tai itse hankkimaansa tuotetta, palvelua tai muuta etua omin sanoin blogissaan, lukija ei voi tietää, onko kyseessä sponsoroitu mielipide eli mainonta vai ilman erityisiä etuja syntynyt oma mielipide, ellei sitä tuoda selkeästi esiin."

Tahtoisinkin tässä korostaa, että vaikka otan vastaan arvostelukappaleita mielelläni ja luen ne, mielipiteeni on kuitenkin täysin rehellinen. Vierastan hieman tuota "sponsoroitu mielipide" -sanaparia: saamani kirja on sponsoroitu, mielipiteeni ja arvosteluni kirjasta on aito eikä ole ostettavissa.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Beyond the Sky and the Earth

Kirjoittaja: Jamie Zeppa
Julkaistu: 1999
Kustantaja: Riverhead Books
Sivumäärä: 302

Parikymppinen Jamie päättää tehdä loikan tuntemattomaan ja lähtee Bhutaniin opettajaksi pieneen Pema Gatshelin kylään. Muutaman kuukauden opetettuaan Jamielle tarjoutuu mahdollisuus lähteä luennoimaan yliopistoon, Kanglungiin.

Jamie Zeppan muistelmateos Beyond the Sky and the Earth on erittäin mielenkiintoinen katsaus pieneen Bhutanin valtioon, joka sijaitsee Intian rajalla Himalajan vuoristossa. Bhutan on buddhalainen valtio, joka tunnetaan muun muassa onnellisuusindeksistään. Samalla valtio on kuitenkin myös yksi maailman eristyneimpiä.

Beyond the Sky and the Earth kuvaa mielestäni Bhutania erittäin onnistuneesti. Mielikuvani Bhutanista olivat ennen kirjan lukemista hyvin vähäiset: onnellinen maa, jossa ihmiset elävät ilman materiakeskeisyyttä. Zeppa kuitenkin osoitti ennakko-oletukseni aivan vääriksi. Vaikka Bhutanissa ihmiset tyytyvätkin vähempään kuin keskivertolänsimaalaiset, ei elo buddhalaisuuden oppeja noudattavassa maassa silti ole täyttä auvoa. Zeppa kertoo muun muassa väkivaltaisuuksista, joita syttyy pohjoisbhutanilaisten sekä etelässä asuvan nepalilaisvähemmistön välille. Bhutan ei myöskään ole täysin rauhan tyyssija: valtiota on syytetty kidutuksista, hallituksen arvosteleminen on rikos ja maasta ei saa poistua ilman lupaa.

Zeppa myös kirjoittaa hyvin realistisesti. Kolmen vuoden opetusjakson jälkeen hän menee naimisiin bhutanilaisen Tshewangin kanssa, mutta avioliitto päättyy eroon kuuden vuoden jälkeen. Kulttuurierot ovat liian suuret, ja mielestäni oli mielenkiintoista lukea, kuinka aina rakkauskaan ei ratko kaikkia ongelmia. Zeppa ei turhaan kuorruta ja siloittele kokemustaan Bhutanissa, vaan kertoo sen hyvät ja pahat puolet rehellisesti. Beyond the Sky and the Earth on muistelmateos, joka kannattaa ehdottomasti lukea!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Karamazovin veljekset

Kirjoittaja: Fedor Dostojevski
Suomentaja: Lea Pyykkö
Julkaistu: 1880 (suomennos 1990)
Alkuperäinen nimi: Братья Карамазовы (Bratja Karamzovy)
Kustantaja: Karisto
Sivumäärä: 1098
Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1929 Otavan kustantamana ja V.K. Trastin suomentamana.

Karamazovin veljekset kertoo nimensä mukaan Karamazovin kolmesta veljeksestä: Dmitristä, Ivanista sekä Alekseista. Teos on jaettu kahteentoista eri kirjaan, ja lähes puolet on varsinaisten tapahtumien alustamista. Aleša on päättänyt ryhtyä munkiksi, Ivan on intellektuelli ateisti ja Dmitri puolestaan ajattelematon rellestäjä. Kun perhepiirissä tapahtuu murha - Fedor Pavlovitš Karamazov tapetaan - muuttuvat veljesten väliset suhteet myös lopullisesti.

Fedor Dostojevskin viimeiseksi jäänyt teos Karamazovin veljekset on yli tuhatsivuinen järkäle. Olen lukenut kirjaa ensimmäiset sata sivua joskus kymmenenvuotiaana, mutta ymmärrettävistä syistä jättänyt kesken. Kirjan alkaa tekijän alkusanoilla, ja itse teos on jaettuna neljään osaan, joiden alle 12 kirjaa sijoittuvat. Nämä 12 kirjaa on jaettu vielä lukuihin, ja kaiken lisäksi kirja päättyy epilogiin. Romaanin massiivisuus ja osittainen sekavuus osa-, kirja- ja lukujärjestelmästä johtuen sai minut suhtautumaan kirjaan jo etukäteen hieman varoen. Aloitin kirjan lukemisen sekalaisin mielikuvin: toisaalta pelkäsin kirjan olevan sekava ja hankala ymmärtää, pitkästyttävä ja tylsä. Toisaalta taas ajattelin, että kirja voi olla hyvinkin mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava, jos vain jaksaisin keskittyä kirjaan. Venäläisissä kirjoissa hahmoilla on myös useampia lempinimiä, mutta onneksi tässä tuli mukana nimiluettelo!

Dostojevski kuvaa tapahtumia minäkertojana, mutta kuitenkin ulkopuolisena, kolmantena osapuolena, tarkkailijana. Mielenkiintoista on myös Dostojevskin kertojan tyyli: subjektiivinen historioitsija, joka kertoo faktat faktoina, mutta esittää myös subjektiiviset havainnot faktoina. Tämä käy ilmi muun muassa kertojan luonnehdinnasta Fedor Pavlovitšista: "Hän oli sentimentaalinen. Hän oli ilkeä ja sentimentaalinen." 

Karamazovin veljekset on Fedor Dostojevskin pääteos, joka käsittelee niin uskontoa, venäläistä yhteiskuntaa kuin omatuntoakin. Teemat ovat samanlaisia kuin Rikoksessa ja rangaistuksessa - tässä teoksessa niitä vain käsitellään paljon laajemmin.

Uskontoa käsitellään erityisesti Aleksein kautta. Uskonnollisuus tulee ilmi paitsi Aleksein haaveessa ryhtyä munkiksi sekä venäläisen luostarijärjestelmän kuvaamisen kautta, myös Aleksein ja Ivanin suhteessa. Ivan on oppinut ateisti, ja vaikka Aleksein ja Ivanin keskustelut olivat paikka paikoin raskasta, esittää Dostojevski niissä paljon pohdintoja ihmisen, Jumalan ja uskonnon suhteesta.

Ainoa häiritsevä tekijä kirjassa oli mielestäni se, että varsinainen juonellinen osuus - Fedor Karamazovin murha - tulee esille niin myöhään teoksessa. Karamazovin veljeksissä ei ole selkeää juonikehitystä kuten Rikoksessa ja rangaistuksessa, ja esimerkiksi murhaaja jäi minulle tavallaan hämärän peittoon. Teos onkin pikemminkin pohdiskeleva romaani kuin juonivetoinen venäläinen klassikko.

Pidin kirjaa kovin mielenkiintoisena, vaikka paikoitellen se olikin yksitoikkoinen ja vaikeaselkoinen. Keskittyessäni kirjaan en kuitenkaan pitänyt sitä sekavana. Karamazovin veljekset on ehdottomasti lukemisen arvoinen klassikko, vaikka kovin viihteellinen se ei ole.

torstai 14. marraskuuta 2013

In the Time of the Butterflies

Kirjoittaja: Julia Alvarez
Julkaistu: 1994
Kustantaja: Algonquin Books
Sivumäärä: 321

Mirabalin sisarukset Patría, Minerva, Dedé ja María Teresa Dominikaanisessa tasavallassa, jota hallitsee diktaattori Trujillo. Lapsuudessaan sisarukset uskovat Trujillon olevan täydellinen ja hyvä johtaja, mutta vähitellen he heräävät yksitellen siihen, että todellisuudessa Dominikaaninen tasavalta on diktatuurinen poliisivaltio. Aluksi vastarintaliikkeeseen liittyy Minerva, myöhemmin Patría ja María Teresa. Ainoastaan Dedé ei halua liittyä, vedoten miehensä Jaimiton haluttomuuteen, vaikka todellisuudessa syynä on pelko. Vähitellen Mirabalin sisaruksista muodostuu Las Mariposas - "Perhoset", vastarintaliikkeen yksi tunnetuimmista ryhmistä. Patrían, Minervan ja María Teresan kuoltua väkivaltaisesti lavastetussa onnettomuudessa, jäljelle jää enää Dedé kertomaan sisarusten tarinan.

Heti kirjan alussa lukija saa tietää Mirabalin kolmen sisaruksen kohtalon: ainoastaan Dedé on jäljellä noin kolmekymmentä vuotta murhien jälkeen. Dedén tehtäväksi on muodostunut edustaa Perhosia mediassa sisarten kuoleman jälkeen, ja hän alkaa jo väsyä. Jälleen kerran eräs toimittaja saapuu kyselemään, ja hetken epäröityään Dedé kertoo sisarusten tarinan, aina lapsuudesta saakka.

In the Time of the Butterflies perustuu löyhästi todellisiin tapahtumiin. Mirabalin sisarukset - Las Mariposas - olivat todellisia vastarintaliikkeen jäseniä, mutta Julia Alvarez on kehittänyt itse heille luonteet ja elämäntarinat. Patría on syvästi uskonnollinen ja liittyi vastarintaliikkeeseen taistellakseen pahuutta vastaan, Minerva taas on poliittisesti valveutunut ja hänellä on vahva oikeudentaju, María Teresa liittyy alunperin ollakseen yhtä vahva ja rohkea kuin miehensä Leandro, kasvaen kuitenkin kypsemmäksi tapahtumien edetessä. Ainoastaan Dedé ei liity, mutta sisarusten kuoltua hänkin löytää paikkansa.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, että In the Time of the Butterflies käsitteli myös sisarusten ja heidän vanhempiensa perheita ja omaa elämää vastarintaliikkeen lisäksi. Myös vaihtuva perspektiivi, kerronta jokaisen sisaruksen omasta näkökulmasta oli hyvä lisä tarinaan ja antoi Mirabalin sisaruksille oman äänen ja kasvot. Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta paljon, ja minusta oli hyvin mielenkiintoista lukea Dominikaanisesta tasavallasta - aikaisemmin en edes tiennyt, että valtiossa on joskus ollut diktaattori nimeltä Trujillo.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tess of the D'Urbervilles

Kirjoittaja: Thomas Hardy
Julkaistu: 1891
Kustantaja: Harper & Bros
Sivumäärä: 592

Tess Durbeyfield on köyhän perheen tyttö, joka kuitenkin saa tietää kuuluvansa vanhaan D'Urbervillejen aatelissukuun. Köyhyyden takia Tessin äiti painostaa hänet lähtemään rikkaiden D'Urbervillen nimeä kantavien sukulaisten luo. Alex D'Urberville ihastuukin Tessiin, ja myöhemmin raiskaa tämän. Tess tulee raskaaksi ja synnyttää lopulta pojan, joka kuitenkin kuolee. Surullisena Tess päättää, että ei koskaan mene naimisiin, ja lähtee lypsäjätytöksi toiselle paikkakunnalle, jossa hänen menneisyydestään ei tiedetä mitään. Siellä hän kuitenkin rakastuu Angel Clareen, ja yrittää kauan vastustaa tämän kosintaehdotuksia, rohkenematta kertoa menneisyydestään.

Thomas Hardyn Tess of the D'Urbervilles oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen klassikko. Romaanissa kuvataan Tessin hankalaa asemaa avioliiton ulkopuolisen lapsen synnyttäneenä naisena sekä miehen ja naisen erilaista asemaa yhteiskunnassa.

Kiinnitin lukiessani huomiota siihen, että Hardy kuvaa Tessin rakkaudentunteita Clareen hyvinkin avoimesti. Yleensä 1800-luvun teoksissa olen törmännyt siihen, että naisen rakkautta ja tunteita kuvataan harvemmin kovin suoraan, vaan pikemminkin peitellysti. Tosin en ole lukenut juuri lainkaan 1800-luvulla kirjoitettuja kirjoja, joten havaintoni voi olla sangen todellisuudesta poikkeava.

Tess of the D'Urbervilles -teoksessa käsitellään myös hyvin laajasti naisen ja miehen erilaista asemaa yhteiskunnassa. Thomas Hardyn romaanissa naisen rooli esittäytyy lähes yksinomaan miehen miellyttämisenä. Tämä näkyy muun muassa Tessin traagisissa kokemuksissa. Hääyönä Angel Clare kertoo Tessille salaisuutensa: ennen heidän tapaamistaan Angelilla oli suhde vanhemman naisen kanssa. Tess antaa Angelille anteeksi ja uskoutuu puolestaan, kertoen Alex D'Urbervillen raiskanneen hänet. Angel Clare ei suostu viettämään hääyötään Tessin kanssa ja niinpä pariskunnalle tulee välirikko vain muutaman tunnin päästä vihkimisestä. Kirjaa lukiessani tämä suorastaan suututti: miten voikaan olla niin epäreilua! Angel Clare on vapaaehtoisesti suhteessa, mutta kun vaimoa kohtaan on käyttäydytty väärin, toimitaan kuin vika olisi Tessissä. Teoksesta välittyi selkeästi esiin yhteiskunnan ajatus siitä, että naisen tärkein ominaisuus on siveellinen puhtaus ja sen säilyttäminen avioon.

Tästä kirjassa esiintyvästä ärsyttävästä ja epäreilusta asenteesta huolimatta pidin kyllä teoksesta. Tess ei kuitenkaan ollut aivan räsymatto, vaikka mielestäni suhde Angel Claren kanssa ei ollut lainkaan tasa-arvoinen ja Tess olisi voinut pitää päänsä. Samalla teos kuitenkin kuvasi 1800-luvun englantilaista maalaisyhteiskuntaa mielenkiintoisella tavalla.

Kuvituksena Penguin Classicsin kustantama vuonna 2009 ilmestynyt painos.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

The Masque of Africa

Kirjoittaja: V.S. Naipaul
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Knopf
Sivumäärä: 241

V.S. Naipaulin The Masque of Africa on matkakertomus, joka keskittyy erityisesti Afrikan uskontoihin Ugandassa, Nigeriassa, Ghanassa, Gabonissa, Norsunluurannikolla sekä Etelä-Afrikassa. Kirja oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja toi esiin myös Afrikan uskontojen moninaisuuden.

Afrikkalaiset uskonnot näyttäytyvät kirjassa luonnonläheisinä sekä välillä myös väkivaltaisina - Naipaul kertoo uskonnoista, jotka vaativat jopa ihmisuhreja. Samalla kuvataan myös afrikkalaisten uskontojen ratkaisevaa eroa muiden maailmankolkkien uskontoihin ja miksi sekä kristillisyys että islam ovat levinneet Afrikassa:

"Both Christianity and Islam would have been attractive to Africans for a simple reason. They both offered an afterlife; gave people a vision of themselves living on after death. African religion, on the other hand, was more airy, offering only the world of spirits."

Afrikkalainen uskonto on Naipaulin kuvauksen mukaan keskittynyt lähinnä hieman epätarkasti määriteltyyn henkimaailmaan: uskonnoissa ei myöskään ole kovin usein keskeistä ajatusta siitä, mitä hyvä elämä on tai miten pääsisi jatkamaan kuolemanjälkeistä elämää. Esi-isät ovat keskeisessä osassa, mutta heidän funktionsa on erittäin käytännöllinen:

"The ancestors are there only to provide answers for your problems and give you what you want."

Teoksessa oli mielestäni mielenkiintoisia näkökulmia Afrikan uskontoihin ja opinkin paljon lisää. Yksi mielenkiintoisimmista aspekteista oli se, millainen pigmien asema oli:

"The pigmy is master of this particular religion... My grandfather had gone south on an old walking road and he had captured two pigmies. He owned them. The pigmies have power, and we keep them just like you keep a pet. You can do anything you like with your pet, but there is something in the pet that you don't have. We kept them and we pitied them. We gave them food, and soon they knew that we were not bad for them, and so many more came and we worked together. They gave us their knowledge."

Samalla pigmit ovat sekä uskonnon mestareita ja arvostettuja, että vain lemmikin tasolla oleva kansa. Tämä moninaisuus ja aseman ristiriitaisuus näkyy myös suhtautumisessa naisiin:

"Women are very important in this society. They are the real power. A woman may not exercise power, but she gives it to her son. We are a matrilineal society, and women give life. This country was not made for men. Women's bodies are strong, and so they are witches."

Kuten pigmitkin, naisten asema on samalla sekä vahva että heikko. Heidät nähdään voiman antajina, mutta itse he eivät voi sitä käyttää. Mielestäni oli mielenkiintoista, kuinka nimenomaan naisen ruumis nähtiin voimakkaana - juuri sen takia, että nainen antaa konkreettisesti elämän syntyvälle lapselle. Kiinnitin kuitenkin huomiota myös siihen, että naisten vahvasta asemasta huolimatta asenne heihin oli kirjassa tavallaan negatiivinen: heidän vahvuutensa oli noidan vahvuutta.

Mielenkiintoisin luku kirjassa oli mielestäni Gabonia käsittelevä Children of the old Forest. Kappaleessa Naipaul pohtii metsän merkitystä gabonilaisille. Metsä on heille perinteisten uskontojen keskus. The Masque of Africa oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen kirja, ja sain aivan uutta tietoa ja uudenlaisen kuvan Afrikan uskonnoista.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Comoros Moon

Kirjoittaja: Fritz Galt
Julkaistu: 2009
Kustantaja: Lulu
Sivumäärä: 114

Alec Pierce on salainen agentti, jonka toimenkuva vaihtuu vähän väliä. Ehditään käydä niin Serbian, Makedonian ja Kreikan maisemissa, Taiwanilla sekä Komoreilla ja Mauritiuksella. Maan mukana vaihtuvat naiset: on Camille, May-lin, Terry, Dragana ja Anaïs.

Rehellisesti sanottuna Fritz Galtin Comoros Moon on yksi tylsimpiä teoksia joita olen lukenut. Jokaisessa novellissa on jonkinlaista ainesta, mutta ne eivät vain toimi! Tapahtumiin sukelletaan yhtäkkiä kesken kaiken, ja ne myös päättyvät yhtäkkisesti. Juonesta ja hahmoista ei ennätä saada kiinni, Alec Pierce tuntuu vain paikasta toiseen säntäilevältä törpöltä ja mikään ei selviä. Pidän kyllä vakoojatarinoista, dekkareista ja rikoksista, mutta olen enemmän sitä sorttia, joka haluaa lukea hitaasti kokonaisen kirjan, jossa taustat, rikoksen motiivit, ihmissuhdekiemurat ja loppupaljastus kietoutuvat ovelasti toisiinsa ja selviävät vähä vähältä. Ehkäpä Comoros Moon sopii niille, jotka kaipaavat toimintapainoitteisempaa ja nopeasti etenevää teosta, mutta minä en siitä pitänyt.