torstai 26. huhtikuuta 2012

Harry Potter ja kuoleman varjelukset

"Totta kai tämä tapahtuu sinun päässäsi, Harry, mutta minkä kumman takia se silloin olisi epätodellista?"

Kirjoittaja: J.K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Julkaistu: 2007 (suomennos 2008)
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Deathly Hallows
Kustantaja: Tammi

Viimeisessa Harry Potter -kirjassa Harry, Ron ja Hermione lähtevät jahtaamaan lordi Voldemortia ja hirnyrkkejä - esineitä, joihin Voldemort on säilönyt sielunpalasiaan. He eivät palaa Tylypahkaan, ja saavat myös tietää olevansa etsintäkuulutettuja. Voldemortin valta kasvaa entisestään: kuolonsyöjät opettavat Tylypahkassa, taikaministeri Rufus Rymistyir murhataan ja ministeriö siirtyy Voldemortin hallintaan. Hirnyrkkien etsintä tuntuu kuitenkin epätoivoiselta: Harrya vaivaa Dumbledoren salaperäinen menneisyys, eikä Dumbledoren jättämistä arvoituksellisista apuvälineistä - siepistä, pimeyttimestä ja satukirjasta - vaikuta olevan yhtään mitään hyötyä. Tyhjä vatsa ja huoli sukulaisista ja ystävistä painavat ja Harry, Ron ja Hermione saavat huomata, että tehtävä on paljon vaikeampi kuin he uskoivatkaan.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset päättää kymmenvuotisen matkan Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa. Tämän kirjan luin heti sen ilmestyttyä englanniksi, sitten ruotsiksi ja viimein suomeksi.

Viimeinen Harry Potter -kirja oli mielestäni hyvä lopetus tarinalle. Ensimmäisen kerran aloittaessani lukemaan kirjaa olin hieman epäileväinen kun kolmikko ei palannutkaan Tylypahkaan: linna on aina ollut minulle tärkeä osa sarjaa. Loppujen lopuksi metsässä telttailu oli ihan hyvä ratkaisu, ja palataanhan lopussa viimein Tylypahkan tiluksille.

Kirjan rakenteesta antaisin ehkäpä pientä miinusta: ensimmäisen puolikkaan aikana ravataan päämäärättömästi, ja loppuun on ahdettu hyvin paljon tapahtumia, taisteluita ja juonenkäänteitä. Kirjassa tämä tosin ei ollut niin silmiinpistävää kuin elokuvassa. Loppu varsinkin oli jännittävä, jokaisella lukukerralla tulee ahmittua viimeiset muutama sata sivua kerralla. Harrylle selviää viimeisimmätkin salaisuudet, ja kaikki sarjan myötä esitetyt arvoitukset saavat ratkaisun. Tässä mielessä kirja oli erittäin hyvä, se ei jättänyt mitään ärsyttävästi arvailujen varaan, vaan saattoi koko sarjan loppuun.

Kiistellystä epilogista en erityisemmin välittänyt: se on kovin kliseinen ja myös paljon yksinkertaisempi kieleltään kuin muu kirja. Tämä johtunee siitä, että Rowling kirjoitti epiloginsa kauan ennen seitsemännen kirjan kirjoittamista. Epilogia on kritisoitu ja inhottu sen arvattavuuden takia, mutta mielestäni tämä ei juurikaan haitannut: pikemminkin olisi kovin rasittavaa, mikäli Rowling olisi keksinyt jotain täysin arvaamatonta ja yllätyksellistä.

Tämä kirja on myös jo selkeästi teemoiltaan tummempi ja syvempi, että se soveltuu paljon paremmin nuorten- kuin lastenkirjaksi. Viimeinen osa on mielestäni kertomus kestävästä ystävyydestä ja rohkeudesta tehdä oikein silloinkin kuin olisi helpompaa paeta.

Ylipäänsä pidin kirjasta kovin, sen pienistä puutteista huolimatta se lukeutuu suosikkikirjoihini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti