maanantai 9. tammikuuta 2012

Harry Potter ja salaisuuksien kammio

"Juuri meidän valintamme... näyttävät keitä me todella olemme, paljon varmemmin kuin kykymme."

Kirjoittaja: J.K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari
Julkaistu: 1998 (suomennos 1999)
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Chamber of Secrets
Kustantaja: Tammi

Harry Potter palaa nyt takaisin Tylypahkaan: ei kuitenkaan aivan esteettömästi. Kotitonttu Dobby ilmestyy varoittamaan Harrya uhkaavasta vaarasta, ja portti laiturille 9¾ sulkeutuu juuri ennen junan lähtöä. Koulussakin tapahtuu kummia: vahtimestarin kissa Norriska kangistetaan, ja seinään ilmestyy ilmoitus salaisuuksien kammion avaamisesta jälleen. Hyökkäykset jästisyntyisiä kohtaan jatkuvat, ja koulun sulkemisestakin huhutaan. Harry, Ron ja Hermione yrittävät yhdessä selvittää syyllistä milloin monijuomaliemen avulla, milloin seuraamalla hämähäkkejä kiellettyyn metsään...

Harry Potter ja salaisuuksien kammio oli viidennen kirjan julkaisuun asti suosikkini sarjassa. Ainoa, missä se häviää kirjasarjan myöhemmille osille, on pituus ja edelleen helppotajuinen kieli. Kirjasarjan edetessä huomaa kyllä J.K. Rowlingin kirjoittajanjäljen muuttuvan: tekstistä tulee polveilevampaa ja hieman vaihtelevampaa, juonikuviot mutkistuvat. Tässäkin kirjassa tehdään pieniä askeleita ensimmäisestä kirjasta, Harry on kasvanut vuoden, ja samalla sekä kirjailija että lukija kasvavat Harryn mukana. Tämä onkin eräs asia, josta pidän Harry Potter -sarjassa: lukija saa mahdollisuuden kasvaa Harryn mukana. Ensimmäiset kirjat sopivat vielä nuoremmillekin lukijoille, mutta kuudes ja seitsemäs osa alkavat olla jo enemmänkin nuortenkirjallisuutta.

Kirjoitusjäljen muuttuessa myös teksti syvenee: uusia hahmoja esitellään, heidän joukossaan tyhjäpäinen ja turhamainen Lockhart, ja vanhoihin tutustutaan lisää. Mielestäni Harry potter ja salaisuuksien kammiossa erityisesti Harryn ja rehtori Dumbledoren suhde muuttuu läheisemmäksi; ensimmäisessä Dumbledore on enemmänkin sivustatarkkailija, joka tapaa Harry pikaisesti sairaalasiivessä vastaten pariin kysymykseen.

Tämän kirjan lukeminen ei kyllästyttänyt: toki joka kirjassa on omat tylsähköt kohtansa. Harry Potter ja salaisuuksien kammiossa minä inhoan Hämäkäk -lukua, ja yleensä skippaankin kielletyssä metsässä harhailun tyystin, mutta tällä kertaa luin sen tunnollisesti läpi voidakseni rehellisesti sanoa lukeneeni koko kirjan.

Vasta tällä lukukerralla tulin ajatelleeksi kuinka nerokkaasti "sidekickit" Ron ja Hermione on luotu. Hermione, kaikkitietävä ja pohjattoman tiedonhaluinen noita, selvittää kätevästi lukijalle juonelle olennaista triviaa ja yksityiskohtaista tietoa, joka muuten tuntuisi tekstiin väkisin ahdetulta. Ron taas tulee puhdasverisestä velhosuvusta, ja pystyy siten selittämään Harrylle velhomaailman itsestäänselviä asioita, jotka eivät tulisi ilmi mikäli koko pääkolmikko koostuisi vain jästisyntyisistä. Ratkaisuna ehkä helppo luoda päähenkilöiksi kolme erilaisista taustoista tulevaa henkilöä, mutta erittäin toimiva.

Tämä kirja löytyy BBC:n "nämä kirjat pitäisi lukea" -listalta, kun taas Iltalehti on tyytynyt listaamaan vain kirjasarjan ensimmäisen osan.

Roseanna

"Murhaajat ovat aivan tavallisia ihmisiä, vain onnettomampia ja ympäristöön sopeutumattomia."

Kirjoittajat: Maj Sjöwall ja Per Wahlöö
Suomentaja: Kari Jalonen
Julkaistu: 1965 (suomennos 1969)
Alkuperäinen nimi: Roseanna
Kustantaja: Karisto

Kirjailijapari Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön esikoisteos on ensimmäinen kymmenen kirjan "Romaani rikoksesta" -sarjasta. Götan kanavasta löytyy ruopatessa alaston naisenruumis. Kuka nainen on, mistä hän on kanaaliin joutunut, ja kuka hänet murhasi on hämärän peitossa. Mysteeriä ryhtyy ratkomaan poliisikomisario Martin Beck.

Ja näinpä romutin heti alkuun sen "vain omasta kirjahyllystä" -ajatuksen. Tylsyyksissä tuli poimittua kirpparilta dekkari, mutta kirjaa en kuitenkaan kotiuttanut, vaan palautin luettuani. Kirja oli mielestäni tylsähkö ja masentava, sellainen tavallinen perusdekkari.

Jotenkin vain minuun ei iske monotonisen, junnaavan poliisimiehen tutkimus. Ovathan dekkarit aina jollain tapaa mielenkiintoisia: tapahtuu rikos, ja lukija saa jännittää ihan viime sivuille asti syyllistä. Mutta... Roseannan lopussa kaikki kirjan pienet ns. sivuongelmat sivuhahmojen suhteen eivät selvinneet, mikä oli mielestäni hyvin ärsyttävää. Olenhan lukenut suurimmaksi osaksi Agatha Christien Poirot- ja Marple-kirjoja, joissa pieninkin mysteeri saa loogisen päätelmän. Luultavasti Sjöwallin ja Wahlöön dekkari on realistisempi ja kuvaa uskottavammin poliisin tutkimusta, mutta kun minä haluan loogisen rikoksen enkä inhorealistista ja masentavaa kuvaa etäisessä avioliitossa elävästä poliisimiehestä, joka inhoaa autoissa ja junissa matkustamista.

Sjöwallin ja Wahlöön kirjoitustyyli on hyvin suoraviivaista ja faktapainotteista, kaikkitietävä kertoja ei esitä kovin paljoa edes päähenkilön vaikutelmia. Johtunee kenties myös siitä, että poliisikomisario Martin Beck on looginen, itsepäinen ja rauhallinen, joka osaa hyvin erottaa faktat vaikutelmista. Kirjoitustyyli sopi minusta juoneen hyvin, korulauseinen kuvailu olisi hyvinkin voinut latistaa kirjaa entisestään.

Kirjasta en liiemmin pitänyt, juoni ei ollut yllätyksellinen, vaan pikemminkin hyvin suoraviivainen. Jännityskään ei oikeastaan säilynyt loppumetreille, kun ilmiselvää syyllistä alettiin saartaa ansaan viimeisen kolmanneksen aikana.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Harry Potter ja viisasten kivi

"Taukki! Vollotus! Kummallisuus! Nipistys!"

Kirjoittaja: J.K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari
Julkaistu: 1997 (suomennos 1998)
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Kustantaja: Tammi

Harry Potter ja viisasten kivi on ensimmäinen kirja J.K. Rowlingin seitsemän Harry Potter -kirjan sarjassa. 11-vuotias Harry Potter saa tietää olevansa velho ja lähtee opiskelemaan Tylypahkaan, velhojen ja noitien kouluun. Tylypahkassa ennen tuntematon taikamaailma omituisine rahayksikköineen, loitsuineen ja huispauksineen tulee tutummaksi, ja Harry ystävystyy Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa. Kurjiakin asioita tapahtuu: liemimestari Kalkaros tuntuu inhoavan Harrya, Draco Malfoy kiusaa minkä ehtii ja joku päästää peikon sisään kurpitsajuhlan aikana. Lukuvuoden aikana kolmikko saa selville, että linnaan on kätketty viisasten kivi, ja seikkailu alkaa...

Harry Potter ja viisasten kivi oli ensimmäinen Harry Potter-kirja, jonka luin, muistaakseni kahdeksanvuotiaana. Olimme tuttavilla kylässä; leikkiseuran puuttuessa huomasin jännän kirjan hyllyssä, ja sitten luinkin koko kirjan samana iltana loppuun. Sen jälkeen tämä kirja onkin tullut luettua reilusti yli parikymmentä kertaa, olin hurjassa lapsuudessani fanaattinen Potter-fani.

Viime lukukerrasta on kuitenkin aikaa, mutta kummasti vain muistin suurimman osan tapahtumista, teksti oli tuttua ja lukeminen tuntui paikoitellen jopa tylsältä. Pidin kuitenkin edelleen kirjasta, tosin osa sen taikuudesta oli kadonnut, johtuen kenties siitä, että ikääkin on kymmenen vuotta enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Kirjan vahvoja puolia ovat sujuva kerronta ja mielenkiintoinen juoni, miinuspuolelle jää ehkä liiankin helppotajuinen kieli. Tosin Potter-sarjan ensimmäiset kirjat ovat luokiteltavissa myös lastenkirjallisuudeksi, joten helppotajuisuutta voidaan pitää myös vahvuutena. Vanhempaa lukijaa helppotajuisuus voi kuitenkin välillä ärsyttää, mutta tarina vie silti mukanaan.

Kirja löytyy sekä BBC:n että Iltalehden "Nämä kirjat pitäisi lukea" -listoilta, eikä ihme: Harry Potterit ovat ehkä tunnetuin fantasiakirjasarja.

Sadan kirjan projekti

Olin ajatellut jo ennen sadan kirjan haastetta omaa kirjaprojektiani tälle vuodelle, joten päätin sitten yhdistää sekä oman projektini että kirjahaasteen. Oma ideanihan on lukea omat kirjahyllyt läpi, niitä kun tulee harvemmin kahlailtua. Tästä johtuen haasteeseen saattaa tulla lapsuudenaikaisia suosikkejani, ja onhan niitäkin varsin mukava lukea.

Olen päättänyt laskea vain suomeksi lukemani kirjat: asun nimittäin ulkomailla ja tahdon pitää äidinkieltäni yllä. Vuoden kuluessa ajattelin saada luetuksi vanhoja suosikkeja uudestaan sekä myös kahlattua läpi klassikoita, joihin en ole vielä ehtinyt tarttua.

Laitoin nyt myös tämän blogin pystyyn, kenties se auttaisi minua säilyttämään tavoitteet lukemisen suhteen. Aion myös kirjoittaa jokaisesta lukemastani teoksesta jotain, vaikka vain muutaman rivin. Jos oikein innostun, saatanpa kirjoittaa ehkä vähän pitemmänkin esseehkön kirjasta tai parista. Saa nähdä.

Haasteeseen lasken mukaan tietysti romaanit sekä novellikokoelmat ja runokokoelmat, tietokirjallisuutta en laske.

Luettu: 102/100